Voisin kertoa nyt vaikka ihan ekaks tästä meijän tilanteesta ja laittaa sitten lopuks vielä ultrakuvaa.
Tosiaan ei olla kovin kauvan oltu yhdessä poikaystävän kanssa, mutta jotenkin sitä on ollu kaikkien alkuvaikeuksienkin jälkeen semmonen olo, että tätä mä oikeasti haluan ja se tuntuu hyvältä ja oikealta. Ihan muutaman "virallisen" yhdessäolo kuukauden jälkeen mulle tuli aivan kauhee vauva kuume ja puhuin siitä koko ajan et miten ois ihanaa ja niinpoispäin. No sitpä mun yllätykseks kerran poitsu vaan totes, että jos mä oikeasti haluan ja oon valmis ja varma niin me voidaan kyllä yrittää. Ja tässä kohtaa jos sillä on mitään merkitystä, niin kihlattuni on mua neljävuotta vamhempi ja täyttää kohta 23-vuotta.
No sitten tottakai puhuttiin asiasta muutamia viikkoja, että ymmärtääkö molemmat millasta vastuuta se tuo ja kuinka siinä elämä muuttuu. Tässä kohtaa vielä söin e-pillereitä, mutta lopetin ne toukokuunlopussa muutaman viikon pohtimisten jälkeen.
No sittenmpä olikohan heinäkuussa tein raskaustestin jos toisenkin ja vihdoinhan se positiivista näytti. Muutaman viikon tästä ehdittiin iloita, kun alkoi aivan järkyttävät vatsakivut. Tuntu kun ois ollu menkat potenssiin 100. Tää kipuilu alko siis aamulla ja jotenkin jo osasin aavistaa, että mitä tuleman pitää. Illalla se sitten selvis, että keskenmenohan se oli. En halua siitä nyt sen tarkemmin kertoa kun, että aivan kamalaa ja kenenkään ei pitäis kokea tommosta.
No siinä sitten meni muutama päivä mieli hieman maassa, mutta ajateltiin et jatketaan kuitenkin yrittämistä, koska sitähän molemmat halusi. Yrittämistä jatkettiin ja syksyllä testi näyttikin taas plussaa. Tällä kertaa molemmat ajatteli, että nyt kaikki menee hyvin eikä käy niinkuin aikaisemmin. No vaikka kuinka yritettiin olla positiivisia ja olla stressaamatta asioista niin jo toistamiseen tuli keskenmeno.
Tässä kohtaa sitä ajatteli, että mitä mä oon oikein tehnyt et oon ansainnu tämmöstä. Olin aika pitemmän aikaa pahalla mielellä ja mietin vaan, että mikä mussa voi olla vikana.
Jatkettiin joka tapauksessa yrittämistä, mutta ei ajateltu sitä semmossena pakkopullana. Enemmänkin, että tulee jso on tullakseen ja ei mietitty asiaa ja yritettiin olla stressaamatta.
Niihin aikoihin sitten kun menkkojen ois pitäny alkaa niin olin koko ajan tosi ärtyny ja tissi oli aivan järkyttävän kipeet koko ajan. :D Tässä kohtaa poitsu sit totes, että "Sä oot niin raskaana". Mä tietenkin vaan et höpöhöpö tuskin oon ei tunnu siltä. Sittempä koittikin luokkalaisten tytsyjen kanssa opiskelijaristeily ja sinnehän piti mennä ryyppäämään. Tässä kohtaa menkat oli melkein kolmeviikkoa myöhässä ja poitsu sano, että tee nyt varmuuden vuoks se testi, että kun ryyppäämään oltiin lähdössä. Mäpäs sitten tein ja mitä kävikään, tikkuun pamahti siltä seisomalta kaks tummaa viivaa. Olin niin ilonen, niin helpottunu ja niin innoissani. Heti soitin kihlatulle et ihanaa susta tulee toivottavasti isukki.
Sovittiin, että ei vielä ajatella ja hehkuteta asiaa jos käykin niinku aikasemmin. Muutaman viikon siinä sitten odottelin ja kun mun laskuje mukaan oli viikkoja kasassa n. 9+4 niin uskaltauduin sitten varaamaan ekaa neuvola-aikaa. Se olikin sitten raskausviikolla 10+6 juurikin ennen joulua. Siellä pystyin huokasemaan helpotuksesta, että masussa tosiaan on joku kun saatiin kuunneltua sydänäänet. :)
Tähän asti on kaikki mennyt hyvin, mulla on ollut nyt ensimmäinen neuvola, yks lääkärineuvola ja eka ultra.
Tuli pikkusen romaani mut toivottavasti jaksoitte lukea.
Kuva nyt jostain syystä tuli väärinpäin, mutta tommonen pikkunen täällä masussa asustelee!
