Maanantain ja tiistain välisenä yönä oltiin kotona katselemassa leffaa ja siinä samalla musta tuntu koko ajan et jotain lorahtelee vähän väliä housuun. :D Kävin vessassakin useaan otteeseen ja sit siinä puoli yhden maissa kun nousin wc-pöntöltä ja olin vetämässä housuja jalkaan niin kappas ne vedet oikeen tipahti siihen lattialle. Pienessä paniikissa ja ihmeissäni menin sit vedet yhä valuen olkkariin sanoon miehelle et taitaa tässä lapsivedet parhaillaan lattialle lorista. Mies sitten ihan paniikissa kysy että "ai nytkö se muka syntyy".
Siinä sitten soittelin synnytyspäivystykseen, pakkailin sairaalakassin (ois ehkä voinu tehdä sen aikasemmin) ja itkeskelin sitä kun ei oo vauvalle mitään söpöä neuletakkia. :D Siinä klo 02.00 koitin mennä nukkumaan mutta eihän siitä mitään tullu kun heti alko jäätävät supistukset ja ne vaan paheni ja paheni koko ajan. Meillä oli tosiaan oma auto tollon rikki ja sitten sitä alettiinkin kuumeisesti pommittamaan mun mammaa että josko hän heräis ja lähtis viemään meitä TAYSiin. No saatiin se onneksi kiinni ja ihana äiti tuli sit tuolta 20 päästä talla pohjassa meille ja mentiin muuten vielä lujempaa sinne sairaalaan. Meinasin kuolla matkalla kun oli niin järkyttäviä supistuksia.
No pienten mutkien jälkeen päästiin perille ja tein oikeesti kuolemaa. Supistuksia tuli alle 5 minuutin välein ja ne oli jotain niin kamalia ja kesto ehkä sen 30s. Tärisin vaan koko ajan ja menin kyykkyyn nousin ylös ja takas kyykkyyn kun en pystyyn olemaan ollenkaan paikoillaan. Mulla ei tosiaan oo mitään muistikuvaa et mitä kaikkea mulle tehtiin/kyseltiin ennenkun pääsin synnytyssaliin. Salissa sitten sain heti siinä kohta epiduraalin ja huhhuh luulin, että se sattuis aivan järjettömästi mut ei onneks sattunu. Kielilävistyksenkin ottaminen sattu enemmän :D Epiduraali onneks helpotti ja sain sitten vielä lisäksi ilokaasua ja siitä se riemu sitten ratkeskin. Miekkosella meinas kuulemma mennä muhun hermo ihan totaallisesti kun olin niin rasittava. Jossain kohtaa kätilö tuli sitten kattomaan ja totes, että kappas olinkin täysin auki et alappa ponnistaan. Koko touhusta ei kyllä aluks meinannut tulla mitään kun mua ällötti se tunne et takapuoli repeää. No sitten mua vähän siinä tsempattiin ja kohta koko homma olikin ohitte ja mulla oli maailman ihanin, pienin ja suloisin tyttövauva sylissä. Oli ihanin ja tunteellisin hetki ikinä. Nytkin meinaa itkettää!!
Olin ihan yllättynyt et loppujen lopuks koko homma oli noinkin nopee ja ns helppo. Sairaalaan tultiin yöllä noin neljän maissa ja kahden tunnin päästä mulla oli pikkuneiti jo sylissä. Koko homma itsessään kesti vähän reilu 4 tuntia ja ponnistusvaihe 11 min.
Tuommonen pikkunen tytsy meille synty :) Tänään tulikin 1kk täyteen ja vähän kasvuvertailun vuoks uudempaa kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti