tiistai 14. tammikuuta 2014

Jadessa 6kk


Hieman myöhässä jälleen.. Tosin neuvolakin oli vasta 8.1 ja puolivuotta neidille tuli 25.12. Mutta edelleen, parempi myöhään kun ei milloinkaan. Neuvollassa oli kaikki ookoo, tosi Jadessan juomattomuus vähän pisti huolestuttamaan mutta sekin on jo onneksi mennyt pois. Siis tosiaan Jadessa lakkoili tissille sekä pullolle varmaan 5-6 päivää, mutta nyt kelppuuttaa jo tuttipullon taas, hyvä näin. Neiti oli kasvanut ihan mukavasti noin puolikiloa oli painoa tulult lisää ja pituutta sentin verran. Neuvolatätönen sanoi Jadessaa hyvin lihaksikkaaksi (?) ja ihanan pirteäksi. Saatiin myös lupa aloittaa syöttötuolissa istuminen, oikeastaan sen harjoittelu pienissä erin ja hyvin tuettuna. Ainut vaan että meillä ei sitä vielä ole, mutta onneksi mummulassa on.

Paino 7520g
Pituus 65,3cm
Päänympärys 41,2cm

"Kasvaa tasaisesti. Noussut jo kotona konttausasentoon ja heijannut siinä. Suojeluheijaste eteen tullut."


Mitäs kaikkea Jadessa on reilussa kuukaudessa oppinut? 

- Kääntyy kaikilta kyljiltä ja oikeastaan melkein mitenpäin vaan, no joo kuperkeikka ei vielä onnistu :D
- Nousee konttausasentoon ja välillä tulee muutama askel.
- Eteenpäin meneminen, ei pelkästään ryömitä tai kontata vaan niiden yhdistelmä. 
- Koiran perässä kulkeminen ja siitä kiinni ottaminen
- Ylipäätänsä kaikki "kielletty" kiinnostaa, mm. kaukosäädin, iskän pleikkari.
- Tunnistaa nimensä. 
- Karhukävelyasento, jos ymmärrätte? :D

Hurjasti on siis Jadessa kehittynyt ja oppinut uutta. 11 päivää ja pimu on jo 7kk. Miten ihmeessä tää aika menee näin nopeasti.




























1 kommentti: